sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Ylämaan sankarihautausmaa

                                    Tuttu näky Ylämaalla sotavuosina. Uriah Heep "Lady in black"

Sotavuodet kohtelivat Ylämaata samoin kuin muitakin Suomen kuntia. Kuolleita sotilaita tuotiin haudattavaksi kotiseudun multiin, vaikka vielä talvisodan alkaessa armeijan ohjesääntö määräsikin sotilaat haudattavaksi taistelukentille. Ohjesäännön muuttumisen puolesta kuitenkin kamppaili kiivaasti sotilaspastori Johannes Sillanpää, jonka työn ansiosta ohjesääntöä muutettiin. Jatkosodan aikana käytäntö oli voimassa, kuten myös talvisodan loppupuolella. Hieno ele, jonka ansiosta omaisilla oli paikka, missä purkaa surua aviomiehen, sulhasen tai poikansa menetyksen takia. Suru oli helpompi kestää.
Ylämaan sankarihautausmaa kirkon mäellä

Ylämaan sankarihautausmaahan liittyy kuitenkin muutama seikka, mitkä jäivät Willimiestä mietityttämään. Sankarihautausmaalla oli 117 hautakiveä, joihin oli kaiverrettu kaatuneitten ylämaalaisten nimet. Sen sijaan paikalle Kaatuneitten muistopäivänä 2003 paljastetussa muistomerkissä, nimiä on 144 kappaletta. Mistä ero mahtaa johtua? Lisäksi jäi mietityttämään kaksi hautakiveä. Toiseen oli kuolinpäiväksi merkitty vuosi 1962 ja toiseen 1969. Mistähän tämäkin ristiriita aiheutuu? Lapin sotakin päättyi jo 1945.
Mietityttää...

Mietityttää vähän lisää....

Kaikesta huolimatta Sankarivainajien muistomerkki oli koko kunnan yhteinen ponnistus, missä kaikki kunnan yhteisöt sekä monet ulkopuoliset olivat mukana parhaansa mukaan. Talkootyön osuus oli merkittävä, vaikkakin kunnassa oli jopa vastustusta muistomerkkiä vastaan, koska paikalla on jo vainajille pystytetty muistomerkki. Pidettiin tarpeettomana rakentaa toinen samalle paikalle. Tähän muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja Jukka Lohko vastasi lyhyesti: tämä palvelee vainajien jälkikasvua. Lisäksi se muistuttaa, että uhrin ansiosta Suomen lippu liehuu.
Ylämaan sankarivainajien 1939 - 1945 muistomerkki

Ylämaalaisia lähti talvi-, jatko- ja Lapin sotaan yli 500 miestä, joten uhri on iskenyt kipeästi Ylämaalla. Surupukuiset naiset mustissaan ovatkin olleet varsin yleinen näky sotavuosina Ylämaan kirkossa ja sankarihautausmaalla. Nyt patsaan paljastustilaisuudessa Ylämaan veteraanit muodostivat kunniavartion muistomerkin ympärille. Vieläkään ei kaveria haluta jättää.

Runsaan yleisön läsnäollessa patsaan paljasti kenraaliluutnantti Pertti Jokinen, jonka vaimo on Ylämaalta kotoisin. Valitettavasti muistomerkin tekijästä meillä ei ole tietoa, mutta eiköhän tämän tiedoksi riitä, että koko Ylämaa on saanut muistomerkin aikaiseksi. Yhteinen ponnistushan tuo oli kaikille...

1 kommentti:

  1. Lauri Unhonen ja Eemil Parkko vammautuivat vaikeasti sodassa haavoituttuaan lopuksi ikää. Heidän katsottiin menehtyneen näihin syihin, minkä takia tulivat haudatuksi sankarihautaan

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita