torstai 4. heinäkuuta 2013

Lappeenranta / Keltavuoren kalliomaalaus

                                     Belinda Carlisle "Heaven is a place on earth"

Willimies piipahti männä viikolla Belomorskissa kurkkaamassa kivikauden aikaisia kalliokaiverruksia ja ne olivat vaikuttava osoitus ihmisen halusta jättää ympäristöönsä jälkiä omasta elämästään, uskomuksistaan ja kulttuuristaan. Tänään edetään vähän vastaavalla teemalla. Esittelyvuorossa Suomen vanhimpiin taideteoksiin kuuluvat kalliomaalaukset. Paikkana Lappeenrannan Humaljärvi.

Willimies ei tälläkään kertaa aio esittää mitään asiantuntijaa, vaan luottaa muiden tietoihin kyseisistä kohteista. Kalliomaalausten on väitetty olevan samaanien näkyjä, heimojen välisiä rajamerkkejä ja vaikka mitä muutakin ihmeellistä niiden on väitetty esittävän. Itse kallistuisin kuitenkin sille kannalle, että kyseessä on jonkun huomattavan metsästysaaliin tai muun merkittävän tapauksen kunniaksi maalattu kuva tai useampi kuva.
Humaljärven metsästäjä...

Varmaa on kuitenkin se, että ne sijaitsevat aina vesistöjen äärellä, koska ne olivat aikansa valtatiet, joita pitkin kuljettiin. Toinen varma asia on myös se, että ne ovat aina maalattu vedestä pystysuorana nouseviin kalliohin. Näin ne ovat olleet kulkureittien varsilla ja helposti havaittavissa. Kolmas varma asia on, että tuon ajan maalit ovat olleet uskomattoman hyviä. Kuvittelehan maalaavasi talosi tänä ehtoona, niin näinköhän maalista on jäljellä n.5000 vuoden kuluttua mitään? Humaljärvellä näin on käynyt, kuten noin 130 paikassa muuallakin ympäri Suomea.
Vastaavista paikoista sinäkin voit löytää kalliomaalauksia...niitä on takuulla vielä löytymättä!

Itselleni jäi ainakin mieleeni pyörimään ajatus maalausten määrästä, kun vertasin omia otoksiani Ismo Luukkosen kalliomaalaussivustoon. Voisiko olla, että joskus ammoisina aikoina kallio olisi ollut täynnä kuvia kivikauden ihmisten elämästä, joista vain murto-osa olisi säilynyt nykypäiviin. Kaikesta huolimatta, nykymuodossaankin kalliomaalaukset ovat ainoa kuvallinen ilmaisumuoto, joilla pääsemme lähemmäksi ihmisten elämää tuhansia vuosia sitten...

PS. Paikalle mennessäsi, sinun kannattaa ehdottomasti ottaa mukaasi jotain kelluvaa. Ota vaikka kanootti, koska muuten et näe mitään. Talvella on tietenkin aivan eri juttu. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita