Lappeenranta / Vainikkalan ratapiha

                             Lea Laven "Viimeinen juna"

Eilen kolmen hengen porukka suoritti Willimies Toursin kesän ensimmäisen rengasmatkan Lappeenrannassa, pääosin entisen Ylämaan kunnan alueella. Tämän matkatoimiston matkoilla yleensä sattuu ja tapahtuu, eikä eilinen päivä tehnyt poikkeusta. Koko päivän kestäneen retken ohjelmassa oli hikoilua, manailua, konttaamista, kahlaamista, soutelua, kiipeilyä ja ”uimista” bunkkerissa kengät jalassa. Ohjelmahan on kuin suoraan Aurinkomatkojen esitteestä! Sotamuistomerkkeihin keskittyneen matkan tappioihin pitänee myös laskea vesivahingon kärsinyt puhelin ja Willimiehen auton pohjan kokemat kolhut melkoisen hurjalla tiellä, mutta tämä matkatoimisto on valmis mihin tahansa uhrauksiin. Muistinko jo mainita nokkoset ja miljoonat itikat… Kyllähän noista aineksista kelpo reissun saa aikaiseksi, vai mitä?

Aamulla kohdelistallamme oli 16 paikkaa, joissa pitäisi keritä käymään ja hienostihan tuo sujui. Kaikki löytyivät ja perinteiseen tapaan löytyi muutama entuudestaan tuntematon kohdekin lisää! Näinhän tässä tuntuu aina käyvän, ettei tämä blogi tule koskaan valmiiksi. Hetken jo kuvittelin maalin häämöttävän, mutta taitanee karata taas käsien ulottuvilta. No, homma tehdään valmiiksi.

Eilen rengasmatkamme ensimmäisenä kohteena oli Vainikkalan rautatieasema ja sieltä alamme purkamaan tämän retken kohteita. Joku voi kysyä, että kuinka ihmeessä tämä nyt liittyy alueen historiaan, mutta kyllähän tälle kohteelle perusteita löytyy.

Vainikkalan ratapiha

Nykyisinhän Suomi maksaa avustuksia puolelle Eurooppaa ihan omasta tahdostaan painamalla tietokoneen näppäimistön enter-nappia ja taas yli varojensa eläneet valtiot saivat miljardin tai pari omalle tililleen. Toista se oli vuosina 1944-1952 kun Neuvostoliitolle maksettiin avustuksia, jotkut puhuvat sotakorvauksista, pakon edessä. Sotakorvauksien maksamisessa Vainikkalalla oli merkittävä rooli.

Tästä suunnasta sotakorvausjunat saapuivat Vainikkalaan

Jatkosota päättyi Moskovan rauhaan v.1944 ja Suomi sai maksettavakseen 300 miljoonan dollarin edestä sotakorvauksia. Naapurimaamme vekkuliin tyyliin korvaussumma asetettiin sota-aikaa edeltäneeseen hintatasoon, etteivät suomalaiset selviäisi helpolla. Kyseinen summa vastaa nykyrahassa noin 450 miljardin euron summaa!!! Maksuaikaa sentään antoivat kuusi vuotta, tosin joustivat myöhemmin hieman aikataulusta parilla vuodella. Ensimmäisenä maksuvuotena heille kelpasivat metsäteollisuuden tuotteet ja neljäsosa maamme kauppalaivastosta(119 laivaa). Toisesta vuodesta eteenpäin heille kelpasivat ainoastaan uudet tuotteet, joten Suomen oli saatava sodan runtelema teollisuus nopeasti pyörimään.

Naapurimaan suuntaan sotakorvausjunat katosivat 

Tavaravirta itään olikin melkoinen, sisältäen esimerkiksi seuraavia tavaroita: laivoja 535 kappaletta, 52500 sähkömoottoria, 1140 muuntaja-asemaa ja 30 täydellistä tehdaslaitosta. Kokonaismäärien suhteuttamiseksi kerrottakoon, että laivat olisivat yhteen niputettuina muodostaneet 20 kilometriä pitkän jonon. Junavaunuja tavaroiden kuljettamiseen tarvittiin yhteensä 141490 kappaletta ja tämän saa joku muu laskea, että kuinka pitkä jono tästä tulisi! Lisäksi sotakorvaustavaroihin kuului lukemattomia muitakin tavaraeriä, mutta suomalaisella sisulla tästäkin selvittiin. Sotakorvauksien maksaminen oli Suomelle kunnia-asia ja todennäköisesti monessa torpassa on hihkuttu riemusta, kun viimeinen sotakorvausjuna lähti höyrypillin saattelemana matkaan Vainikkalan rautatieaseman ratapihalta 18.9.1952.

Ylen elävästä arkistosta löytyy paljon sotakorvauksiin liittyvää materiaalia, mutta me suosittelemme perehtymään tähän ohjelmaan.