keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Lappeenranta / Mälkiän sulku

                                Sensuuri "Kirjoitan seinään"

No niin, nyt takana on kaikki vanhasta kanavasta jäljellä olevat kohteet, joten on aika siirtyä takaisin Saimaan kanavan ensimmäiselle sululle, Mälkiälle. Seuraavien päivien kohteet sijaitsevat lähellä jo aiemmin esiteltyjä, joten yritetään saada nämäkin esille.
Mälkiän sulku nykyisissä mitoissa

Liikennemäärien kasvaessa ja sopivien paikkojen puuttuminen, missä kanavassa liikkuvat alukset pystyisivät ohittamaan toisensa, ruuhkauttivat Saimaan kanavan melko nopeasti. Oli siis aika rakentaa kanava toiseen kertaan ja työ keskittyi sulkujen suurentamiseen ja niiden määrän radikaaliin vähentämiseen. Tästä rakennusvaiheesta on jäljellä Mälkiän ja Mustolan suursulut, joiden rakentaminen ajoittui vuosiin 1927-1933. Mälkiällä tästä rakennustyöstä on muistona sulun kallioseinään hakatut vuosiluvut, jonka alle on kaiverrettu myös nykyisten sulkujen rakentamisvuodet 1965-1968, jolloin kanava laajennettiin nykyisiin mittoihinsa.
Muistona toisesta ja kolmannesta rakentamisesta on vuosiluvut sulun seinässä

Ensimmäiset suunnitelmat kanavan laajentamisesta ja nykyaikaistamisesta tehtiin jo 1890-luvulla, mutta määrärahojen puitteissa tehdyt muutostyöt eivät korvanneet suurinta ongelmaa eli kolmikammioisten sulkujärjestelmien sulutuskykyä. Ainoastaan 70 alusta vuorokaudessa pystyttiin suluttamaan ja tämä aikaan sai melkoiset ruuhkat suluille, joista Mälkiällä ei enää selvitty. Oli pakko tarttua toimeen ja aloittaa sulkujen suurentaminen. Ratkaisuksi päätettiin rakentaa kokonaan uudet sulut vanhojen viereen. Niinpä Mälkiällä tänäkin päivänä vanha ja uusi kanava sijaitsevat vierekkäin.
Sulkuportti on melko järeää tekoa


Mälkiän uusi sulku, joka muuten rakennustöiden aikana sähköistettiin, oli aikanaan maamme suurin sulkutyömaa ja sen sulun mitoiksi määritettiin 75 metriä pituutta, 10,6 metriä leveyttä ja syvyydeksi määriteltiin lukuisien muutosten jälkeen 4,50 metriä. Nämä mitat ovat kuitenkin nykyisinkin kasvaneet, koska kanavan kolmannen rakennusvaiheen aikana niitä kasvatettiin vielä lisää. Nykyisin kanavan pystyy kulkemaan laiva, minkä mitat ovat 82, 12,6 ja 4,35 metriä. Tulevaisuudessa kanavaa kenties suurennetaan vielä lisääkin?
Laivojen sulutusta voi seurata näköalatasanteelta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita