torstai 23. toukokuuta 2013

Lappeenranta / Kansolan kulvertti



                                               Omar & the howlers " Mississippi mud"

Kanavanrakentajilla oli ratkaistavina lukuisia ongelmia, niin pieniä kuin isojakin. Kansolassa täsmälleen vanhan sulun kohdalla piti ratkaista massiivinen ongelma. Aina Mustolasta saakka virtaava sekä ajoittain mainitsemamme Soskuanjoki aiheutti suomalaisille kanavanrakennuksen pioneereille ison ongelman. Kanava ja Soskuan joki kohtasivat risteävät Kansolan kohdalla ja jokiuoma piti jotenkin pystyä siirtämään kanavan toiselle puolelle.
Kansolan kulvertti


Varmaan ovat tupakkiaskin kylkeen piirrelleet erinäisiä tuherruksia, ennen kuin päätyivät rakentamaan kulvertin, jonka avulla Soskuan joki saadaan virtaamaan kanavan alitse. Melkoinen rakennustaiteen ihme tämä kulvertti onkin. Harmaagraniitista muuratussa kulvertissa virtaa Soskuanjoki, kahdesta holvikaaresta tehdyissä kanaaleissa, jatkaen kulkuaan kanavan toisella puolella.


Kun piipahdatte paikan päällä kurkkaamassa tätä mestariteosta, niin pitäkää varanne, ettette lennä jokeen, kuten Willimiehelle meinasi käydä. Rinne joen rantaan on jyrkkä ja kuvaushetkellä sateen jäljiltä myös liukas. Eikä kanavan huoltomiehet ja puutarhuritkaan piipahda täällä pusikoita raivaamassa. Toista oli ennen aikaan, kun kanavan varret täyttyivät hienosti hoidetuista istutuksista ja puistomaisista alueista. Tuolloin tajuttiin, että maiseman tehtävä on miellyttää satunnaisia kulkijoita.

2 kommenttia:

  1. Hienoa että joku haluaa jättää jälkipolville tietoa. Olin itsekin sillä kanavaosalla töissä ja seurasin sen kulvertin tekoa läheltä. Me kyllä käytettiin siitä nimeä alikulku tunneli. Terveisin hannu m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsrkistin omista kartoista asiaa ja huomadin että minä puhun siitäkansolaaön tehdystä uudesta putkesa hannu

      Poista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita