tiistai 28. toukokuuta 2013

Lappeenranta / Joutsenon hautausmaan aita

Undertaker theme song.Aiheuttaa vilunväristyksiä, kuten vierailu hautausmaalla

Reilu viikko takaperin Willimieskolmikko piipahti eräällä kohteella, missä olimme käyneet jo aiemminkin. Uusien vihjeiden mukaan olimme unohtaneet kuvata jotain tärkeää. No, mikäs siinä auttoi, paikallehan se oli mentävä. Tällä kertaa saamamme vihje piti paikkansa ja etsitty kohde löytyi. Kyseessä on Joutsenon hautausmaan kiviaitaan hakattu vuosiluku 1890. Se kertoo siis hautausmaan iän. Tämä kaiverrus oli helppo löytää, koska se on muistolaatalla merkitty. 
Kiveen hakattua historiaa
Muistolaatta

Vaikka kohde on nyt kuvattu ja on julkaisun vuoro, niin silti meille jäi taas salapoliisin työtä jäljelle. Löysimme nimittäin toisenkin vuosiluvun aivan kirkon edustalta maanpinnan läheisyydestä. Tästä vuosiluvusta emme päässeet selvyyteen, että mikä on oikea vuosiluku, mutta se on joko 183? tai 185?. Kertokoon tästäkin tarkemmin joku, joka asiasta enemmän tietää.
Löydätkö aidasta salaperäiset vuosilukukaiverrukset?

Hauskana yksityiskohtana kannattanee vielä mainita hautausmaan aidan rakentamiseen käytetty myllynkivi. Lieneekö käynyt teollistumisen myötä tarpeettomaksi?
Aidan täytteeksi kelpasi myllynkivikin

1 kommentti:

Kommenttisi ovat aina tervetulleita