perjantai 5. huhtikuuta 2013

Lappeenranta / Kadettiketju



                                       Rautaisille miehille rautaista musiikkia

Nyt Willimies on kiireinen. Eilen sain uunituoreen viisumin Venäjälle ja heti eilisiltana piti käydä katsastamassa Svetogorskin maisemat. Ilmeisesti ulkomailla piipahtaminen oli liian lyhyt, koska tänään lähdetään parin blogin assistentin kanssa uudemman kerran tutustumaan bensa-asemiin ja paikallisiin puoteihin. Mikä ihme tuossa naapurissa yht`äkkiä alkoi kiehtoa? Vaan, koska on sovittu, niin reissuun lähdetään…  tosin ennen sitä vuorossa on yksi jämäkimmistä muistomerkeistä, mitä blogissamme on esitelty.
Kadettiketju Maasotakoulun pihamaalla


Esittelyvuorossa Maasotakoulun pihamaalla sijaitseva Kadettiketju-muistomerkki. Kaksi jämerää graniittista kivipaatta, joissa on mustasta marmorista olevat muistotaulut. Näissä nyt mitään ihmeellistä ole, mutta tuo ketju kivipaasien välissä!! Melkoisen tanakkaa ketjulenkkiä pukkaa!! Myös marmoritaulussa oleva tokaisu ketjun vahvuudesta, jonka heikoin kohta murtaa koko ketjun. Tulee ihan takavuosien TV-visa mieleen…
"Ketju on niin vahva, kuin sen heikoin lenkki"


Maasotakoulu tarjoaa monipuolista opetusta sotataidoissa ja – tiedoissa. Joka vuosi aloittaa tuleva upseerien kerma sotilastiensä kadettikoulussa ja nykyisin jokainen vuosikurssi käy suorittamassa oman osansa koulutuksestaan Lappeenrannan Maasotakoululla. Marmoritauluista selviävät kurssin numerot ja ajankohta, jolloin kadetit ovat majailleet täällä Lappeenrannassa.
 
Marmorista löytyy tilaa uusia kadettikursseja varten

Omakohtaista näkemystä kadettien koulutukseen ei Willimiehellä sen kummemmin ole, mutta lenkkien jykevyydestä voi päätellä, että koulutus on rankkaa ja vaativaa. Näin sen pitääkin olla, koska annetaanhan mahdollisena sota-aikana näiden kadettien käsiin koko puolustusvoimiemme kalusto ja kenties kymmenientuhansien sotilaittemme henki. Kyllä silloin pitää vaatiakin koulutukselta valmistautumista mitä moninaisempiin tehtäviin, kuten presidentin linnan itsenäisyyspäivien juhlallisuuksiin. Me tavanpulliaiset tunnemme kadetit ehkä parhaiten juuri tästä ilmeettömästä ja liikkumattomasta olemuksesta presidenttiparin läheisyydessä joka vuosi joulukuun kuudentena päivänä. Sukulaispoika saa tästä muutama vuosi takaperin suorittamastaan urakasta Willimieskolmikolta täydet pisteet. Hyvin sä vedit!  


Muistomerkki on paljastettu 29.8.2002 88.kadettikurssin saatua opiskelut Maasotakoulussa päätökseen. Ilmeisesti ketjuun lisätään vuosittain uusi lenkki?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita