sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lappeenranta / Pontuksen kaivannon muistomerkki

  Eppujen laulu kiteyttää Pontuksen kaivannon idean: Balladi kaiken turhuudesta 

Viime kerralla esittelimme paikan, mihin ensimmäistä kertaa Saimaan kanavaa yritettiin tehdä. Onkin siis melko luontevaa siirtyä paikkaan, johon seuraavalla kertaa kanavaa yritettiin rakentaa. Tämän suurisuuntaisen yrityksen jäljet näkyvät yhä edelleen luonnossa ja hankkeen puuhamiesten kunniaksi on pystytetty jopa muistomerkki. Se onkin päivän kohteemme ja samalla oikaisemme muutamia virheitä, joita tähän ns. Pontuksen kaivantoon liittyy.

Ensimmäisen Saimaan kanavan rakennusyrityksen jäljet ovat kadonneet nykyisen kanavauoman alle, mutta toisesta yrityksestä on näkyvät jäljet olemassa vielä nytkin. Noin kaksi kilometriä nykyisen kanavan suulta itään, Laihian kaupunginosasta, löytyy amiraali Pentti Severinpoika(Bengt Seversson) Juusteenin(n.1534-1609) vuosina 1607-1608 kaivattama kanavauoma. Pituutta sillä on n. 500 metriä ja leveyttä 10-16 metriä. Syvyydeltään tämä 6-9 metriä syvä uoma erottuu tänä päivänäkin selvästi ympäristöstään. Valitettavasti tämän urhean hankkeen uoma on kahdesta kohdasta täytetty maa-aineksella, jotta maantie ja junarata pystyvät kulkemaan sen poikki. Silti näkymä on vieläkin osoitus entisten aikojen miesten raskaasta raadannasta.
 
1600-luvun kaivajien kädenjälkeä


Ruotsin kuningas Kaarle IX valtuutti Juusteenin avaamaan vesireitin Saimaalta merelle ja Juusteen valitsi paikaksi tämän kangasmaaston. Tarkoituksena oli, että kanavan suu olisi tullut keskelle nykyistä Murheistenrannan uimarantaa. Tähän liittyykin ensimmäinen ”legenda”, mihin törmää vielä tänäkin päivänä. Yleisesti kerrotaan, että Saimaa olisi purkautunut uoman kautta alavimmille seuduille saaden aikaan vedenpaisumuksen. Syyksi on esitetty sen aikaisen sulkutekniikan kehittymättömyyttä. Tämän harhakäsityksen on kuitenkin Willimiehen ystävä ja Saimaan vesistöhistoriaan perehtynyt Hakulisen Matti osoittanut vääräksi. Aiheesta voit lukea enemmän täältä. Suosittelen muutenkin Matin kirjoittamaa artikkelia, koska siinä selvitellään laajemminkin kanavanrakentajien kohtaamia haasteita.

Kuninkaan määräyksestä alkanut kanavahanke kertoo, kuinka tärkeänä kanavaa pidettiin Ruotsin valtakunnassa. Tervakaupan kasvaminen ja sen suuntautuminen ulkomaille Viipurin kautta pakotti keksimään keinoja tervan ja muiden tavaroiden kuljettamiseksi. Koska kolmasosa tervakaupasta kulki Viipurin kautta, oli sen merkitys Saimaan vesistöalueella merkittävä. Voimavarat ja teknologia, sekä rakentamisen aikataulu, eivät vaan olleet ajankohtana vielä riittävät, jotta tämä massiivinen hanke olisi saatu päätökseen. Sen aika tulisi vasta n. 250 vuotta myöhemmin! 
 
Kanavan kaivajien, virallisesti Pontuksen kaivannon muistomerkki
Kuninkaan määräyksellä kolmen verotalon piti lähettää työmaalle yksi mies töihin Juusteenin johdolla. Mistään en ole löytänyt mainintaa työmiesten määrästä, mutta pakostihan heitä on ollut melkoinen joukko jäljistä päätellen. valitettavasti työmiesten kannalta, heidän työnsä meni tavallaan hukkaan, koska nykyistä kaivantoa olisi pitänyt syventää vielä reilut parikymmentä metriä, jotta Saimaan vedenpinnantaso olisi saavutettu. Näin ollen kanavan maansiirtotöistä saatiin tehdyksi vain muutama prosentti. Valmistuminen olisi vaatinut vielä jokusen lapionpiston ja kivenmurikan siirtämisen ennen kuin Salpausselän moreeniharju olisi läpäisty. 

Kaivaminen aloitettiin elokuussa 1607 ja jatkui seuraavan vuoden alkukesästä. Joissain lähteissä mainitaan, että vielä v.1609 olisi kaivettu, mutta Kanavan kaivajien muistomerkki mainitsee vain vuodet 1607-1608. Yleensä kaivamisen päättymisen syyksi mainitaan amiraali Juusteenin kuolema, mutta aikakauteen liittyy myös Ruotsin ja Venäjän väliset sodat, jotka lakkasivat vasta Stolbovan rauhan 1617 myötä. Todennäköisesti miehiä tarvittiin rauhanomaisen työn tekemisestä sotatoimiin. Tämän jälkeen kanavaa ei Pietari Brahen 1640-luvulla esittämistä suunnitelmista huolimatta toteutettu.
Neljä metrinen graniittipaasi kuvaa työn armottomuutta

Nyt lienee syytä kysyä, että jääkö ns. Pontuksen kaivanto ikiaikaiseksi muistomerkiksi Lappeenrannan Laihian kaupunginosaan? Willimies tietenkin toivoo näin, mutta aika ajoittain esille nousee suunnitelma Saimaan kanavan alkuosan oikaisusta, koska nykyinen on aika kapea uoma laivojen käytettäväksi. uutena reittinä onkin esitetty tätä Juusteenin aikoinaan valitsemaa linjausta. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, vaikken mikään kehityksen jarru halua ollakaan.

Aiemmin mainitsin virheellisistä tiedoista, jotka kaipaavat oikaisua. Vedenpaisumusmyytin kerroimme jo, mutta toinen myytti liittyy kaivannon nimeen. Miksi ihmeessä Juusteenin tekemää kaivantoa kutsutaan Pontuksen kaivannoksi? Täällä idässä rajaseudulla 1500-luvulla toiminut sotapäällikkö Pontus De La Gardie saavutti valtavan maineen ja hänen nimensä liitettiin lukuisiin eri yhteyksiin. Näin on käynyt tämänkin seikan yhteydessä. Ilmeisesti hänen nimensä on tavallinen kansa yhdistänyt tarinoissa tähän suuryritykseen, vaikkei se ole mitenkään mahdollista, koska De La Gardie kuoli jo vuonna 1585. Eiköhän sovita, että Pontuksen muistoksi riittää nykyinen Pontuksen kaupunginosa ja palautetaan Juusteenin ansaitsema kunnia oikealle miehelle?


Muistolaatta



Mielenkiintoista, ettei kunnia jo olekin palautunut Juusteenille, koska kanavanrakentajien muistomerkki kertoo asian oikein. Kaivannon kohdalta löytyvässä Lauritsalan kauppalan ja maanviljelijä Ferdinand Laihian kustantamassa Lappeenrannan killan muistomerkkihankkeessa kerrotaan asia oikein. Valitettavasti muistomerkin pystytysvuotta en tiedä, mutta koska lahjoittajana on mukana Lauritsalan kauppala, niin ennen vuotta 1967 se on pystytetty. Kertokoon viisaammat, niin päivitetään vuosiluvut kohdalleen.
  

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Lappeenranta / Ensimmäinen yritys

                         Lauritsalassakin oli 1500-luvulla savua vetten päällä

Kaikissa historian kirjoissa mainitaan Saimaan kanavan aloittaneen liikennöinnin v.1856, mikä pitääkin paikkansa. Sen sijaan harvemmin mainitaan aiemmista rakentamisyrityksistä. Kanavan tekeminen onkin ollut tärkeä aluksi ruotsalaisille, myöhemmin suomalaisille ja Venäjäkin on laittanut monesti kapuloita kanavan toiminnan rattaisiin. Se on kuitenkin osoitus yhteistyön voimasta, peräänantamattomasta sisusta ja sen kyvystä uusiutua uusien haasteiden edessä. Pitemmittä puheitta lienee syytä lähteä perkaamaan Saimaan kanavan historiaa aina 1500-luvulta lähtien?

Useimmat paikalliset tietävät Pontukselle menevän tien varressa sijaitsevan kanavan rakentajien muistomerkin, mutta useimmat heistä kuvittelevat sen olleen ensimmäinen yritys avata kanava liikenöitäväksi. Näin ei ole asia, vaan ensimmäisen yrityksen jäljet ovat hävinneet nykyisen kanavauoman alle. Ehkä siksi tämä ensimmäinen rakennusyritys on jäänyt melkoisen tuntemattomaksi, eikä sen tarkka paikkakaan ole tiedossa. Tässä asiassa Willimieskin joutuu arvailemaan…
Willimiehen mukaan Bielken kaivanto sijaitsi tällä kohtaa

Vuodelta 1845 olevassa dosentti Edward Grönbladin kartassa on piirrettynä esitelty ensimmäisen Saimaan kanavan yritykseksi jäänyt kaivanto. Willimiehen tulkinnan mukaan kyseessä on nykyisen rautatie- ja maantiesillan alapuolella sijaitseva alue, missä kulkee nykyinen kanava. Grönbladin mittausten mukaan kyseessä oli 120 metriä pitkä, vajaan metrin syvyinen ja 5,3 metriä leveä kaivanto, mihin ensimmäisen kerran kanavaa yritettiin tehdä. 
 
Kalliot mitkä lannistivat Bielken miehet 1500-luvun puolivälissä
Ajankohta tälle ensimmäiselle yritykselle oli 1500-luvun puoliväli, vaikkakaan tarkkaa vuotta ei tiedetä. Ainoa asiaa valaiseva asiakirja vuodelta 1555 kertoo seuraavaa: autuas herra Erik Turesson(Bielke) antoi teettää kaivannon yhdistääkseen Enoksi, mikä tarkoittaa Saimaan eteläosaa, kutsutun Savon suurimman järven Lapveden pitäjän kautta Viipuriin.  Tätä Bielken kaivantoa ei ollut mahdollista rakentaa, koska sen ajan työkaluilla Lauritsalan kalliot eivät antaneet periksi, vaan lannistivat miehet nopeasti. Tuolloinhan ei ollut räjähdysaineita, vaan kalliota louhittiin kuumentamalla ja sen jälkeen moukaroimalla.

Mahdoton tehtävä ja yritys epäonnistui. Ajatus Saimaan ja Viipurin yhdistämisestä jäi kuitenkin elämään ja 300 vuotta myöhemmin ensimmäiset laivat kulkivat kanavan päästä päähän, mutta siitä myöhemmin lisää… 

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Lappeenranta / Lauritsalan kartano osa 2

                                 Nights of iguana "Dry Nancy"

Edellisessä kertomuksessa kävimme läpi Lauritsalan kartanon historiaa aina vuodesta 1680 vuoteen 1869, jolloin kartano siirtyi von Haartmanin suvun haltuun. Tämäkin ajanjakso oli tilan voimakkaan kehittämisen aikaa ja von Haartman sai tilalla paljon aikaan. Tilanhoitamisen lisäksi heidän ajanjaksoonsa kuuluvat keskeisesti tilanhoidon muuttuminen yritystoiminnaksi ja osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon. 

Muutettuaan Lauritsalaan Lars Emil von Haartman erosi everstin arvoisena armeijasta ja ryhtyi liikemieheksi. Hän toimi kunnallislautakunnan esimiehenä vuoteen 1874 saakka ja oli edustajana vuoden 1882 valtiopäivillä. Sen takia hän joutui muuttamaan jo vuonna 1879 Königsbergin kartanoon, pystyäkseen hoitamaan valtiopäivämiehen tehtäviä ja saadakseen lapsensa koulutetuiksi. Aiemmin hänen lapsillaan oli kotiopettaja, mutta kansansivistystyö oli kuitenkin merkittävässä osassa Haartmanin elämässä. Hän yritti perustaa Lappeenrannan ensimmäistä kansakoulua entiseen matkustajakotiin, mutta hanke ei toteutunut. 
 
12-kulmainen viljamakasiini 1850-luvulta
Puutarhan rakentaminen ja viljelymenetelmien kehittäminen veivät myös hänen aikaansa, mutta satsaukset kannattivat. Tilan mailla pidettiin v.1873 maatalousnäyttely, jonka seurauksena Haartman voitti lukuisia palkintoja. Näyttelypaikkana toimi vieläkin pystyssä oleva 12-kulmainen viljamakasiini, missä näyttely pidettiin. Paikalla oli monia aikansa silmäätekeviä, kuten lääninkuvernööri ja senaatin maanviljelystoimikunnan puheenjohtaja. Makasiini oli yksi blogimme haastavimpia kuvattavia kohteita, koska sitä ympäröi melkoiset nokkospehkot ja muistan vieläkin kihelmöivät kinttuni viime kesältä. No parempi näin, koska makasiinin alkuperäisellä paikalla menee nykyisin tie, joten ainakin se on pelastunut tuholta, kun se siirrettiin nykyiselle paikalleen.
Peltinen tuuliviiri muistuttaa vuoden 1873 maatalousnäyttelystä

Haartmanin aikaan kuului myös osakeyhtiön perustaminen, jonka hallintaan kartano jäi. Kesällä 1899 perustettiin Osakeyhtiö Lappeenranta-Lauritsala, jonka toimintaan kuului tilan hoitaminen ja oluen valmistus. Syynä oli Haartmanin sataman alueelta aiemmin ostama panimo, jonka seurauksena kartanon oma panimo muuttui kannattamattomaksi. Osakeyhtiö jatkoi toimintaansa, kunnes saavutaan vuoteen 1906. Se muodostuikin suurten ratkaisujen vuodeksi.

Yhtiö etsi uusia suuntaviivoja ja ratkaisuksi muodostui kartanon myynti. Ostajaehdokas oli valmiina, kunnes Haartmanin oma poika osti tilan itselleen, saaden aikaan melkoisen sopan. Tätä jaksoa ei kuitenkaan jatkunut kuin kolme viikkoa, kun kartano myytiin eteenpäin Salvesenille. Haartmanin poika kääri voittoa lyhyestä omistuksestaan ja muutti Helsinkiin välittömästi. Taas kartano sai uuden omistajan.
Kartanon navetassa toimii kesäisin kahvila
 
Harvassa navetassa on päätyikkunoita ja koristeita
Aktiebolaget T & J Salvesenin haltuun tila siirtyi 25.9.1906. Tällöin teollinen toiminta keskittyi Lauritsalassa sahan ja puutavaran ympärille. Salvesenien hallussa oli Varkaansaaren saha, joka kuitenkin paloi maan tasalle v.1906. Saha rakennettiin uudelleen ja James Salvesenin poika Emil otti sahan isännöitsijän tehtävät vastuulleen. Pikkuhiljaa Salvesenien muutkin suvun jäsenet muuttivat Lauritsalaan ja jättivät jälkensä alueeseen. Kartanosta katsoen toiselle puolelle Saimaan kanavaa he rakensivat omat huvilat, jotka ovat vieläkin jäljellä. Willimieskin kävi kerran niitä kuvailemassa, mutta niiden vuoro tulee joskus vähän myöhemmin.
 
Kartanon talli ja vanha vellikello
Tämä skotlantilaislähtöinen suku vaikutti myös alueen kehitykseen parantamalla työväestön sosiaalisia oloja, joista esimerkkinä oman koulun rakentaminen sahan työväestön lapsille. Lauritsala oli siis Salvesenin yhtiön keskuspaikka ja yrityksen puutavarateollisuus yritystoiminnan kivijalka, mutta silti he huolehtivat tilan toiminnasta ja olivat valmiit sijoittamaan toimintaan paljon rahaa. Niinpä tila työllisti parhaimpina aikoina joukon piikoja ja renkejä, unohtamatta muita tarvittavia ammattihenkilöitä puutarhurista kirvesmiehiin. 
Vanha väentupa, nykyisin yksityisomistuksessa (Ammattikuvaajan ottama...puu keskellä kuvaa! )

Salvesenien kohtaloksi muodostui vaikea ajanjakso 1910-luvun loppupuolella, jolloin maailmanmarkkinat olivat suljetut ensimmäisen maailmansodan takia. Lopulta Salvesenit möivät koko yrityksensä sekä 69500 hehtaaria maata joulukuussa 1916 Aktiebolaget Kaukas Fabriikille. Kaupanteon yhteydessä Salvesenit saivat oikeuden asua kartanon rakennuksissa, kunnes viimeinenkin Salvesen muutti pois 12.9.1918. Salvesenit muuttivat aluksi Norjaan, mistä matka jatkui v.1919 Skotlantiin. Taas kerran uusi yritys otti kartanon maat haltuunsa ja muutoksia oli luvassa.

Aktiebolaget Kaukas Fabrik osti kartanon itselleen 4.12.1916 ja samalla koko Salvesenien teollisuusrypäs siirtyi uusille omistajille. Kaukaan tarkoitus oli muuttaa kartano yrityksen edustustilaksi ja samalla tarjota yhtiön johtajille mahdollisuus pohtia asioita ja yrityksen tulevaisuutta edustavissa ja viihtyisissä tiloissa. Aluksi kartanoon jäi asumaan Salvesenien sukua, jotka muuttivat pois vasta syksyllä 1918. Tätä ennen maassamme raivonnut sisällissota uhkasi kartanoa, mutta Eva Salvesenin pitämän päiväkirjan mukaan kartano sai olla omassa rauhassa, koska punaisten vartiomiehet kunnioittivat pitkäaikaisia työllistäjiään. Hyvä näin, koska näin kartano säästyi sodan tuhoilta. Kartanon säilymisessä auttoi myös v.1917 sahan isännöitsijäksi tullut norjalainen konsuli Jörgen Burud, joka nosti kartanon lipputankoon Norjan lipun merkiksi, ettei tänne ollut asiaa.
Ns. yläpytinki 1880-luvulta. Asuinrakennuksesta toimistokäytön jälkeen päiväkodiksi. Tämän pihalla liehui Norjan lippu keväällä 1918

Sisällissodan jälkeen kartano jatkoi rauhallista eloa aina talvi- ja jatkosotaan asti, jolloin kartano oli seuraavan kerran vaarassa tuhoutua. Lukuisat pommitukset uhkasivat kartanoa, koska Saimaan kanavan alkupäässä kartanon läheisyydessä sijaitsi tärkeitä siltoja. Kartanon mailla toimikin sotavuosina ilmatorjuntapatteristo estämässä siltojen tuhoutumisen. Sotien jälkeen Kaukaan omistuksessa kartano jatkoi maanviljelystoimintaa ja alueelle rakennettiin jopa suuret kasvihuoneet, jotka kuitenkin nopeasti jäivät uusien tie- ja rautatielinjojen alle. Lopulta tilan toiminta kävi mahdottomaksi laajenevan asutuksen takia ja lopulta vuonna 1966 Kaukas lopetti maanviljelyn kartanon mailla. Yhtiö jätti kartanon ympärille maata vain viisi hehtaaria ja möi loput laajenevalle kaupungille asutustarkoitukseen.

Kartano itsessään palveli Kaukaan edustustilana aina 1980-luvulle saakka, jonka jälkeen toiminta hiljeni, kunnes vuoden 2007 lopulla Lappeenrannan kaupunki osti kartanon ja vuokrasi sen yritystoimintaa varten. Nyt kartano on monien vaiheiden jälkeen muuttunut tasokkaaksi majoitus- ja juhlapalveluita tarjoavaksi yritykseksi. Mielenkiintoista nähdä, kuka valtion päämies on seuraava vieras. Venäjän keisari Aleksanteri II, ruotsin prinsessa Sibylla 1955 ja Urho Kekkosen 1968 ovat täällä jo vierailleet!

                                 Mainosvideo Lauritsalan kartanosta
     

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Lappeenranta / Lauritsalan kartano

                                 Savandereilta loppuivat rahat, kuten Irwiniltä 

Melkoisen komea päivä taas tulossa, joten sapettaa istahtaa tietokoneen ääreen kirjoittamaan päivän tarina. Edellisestä on kuitenkin kerinnyt muutama päivä vierähtämään, joten nyt seuraa jatkoa. Nyt unohdetaan vähäksi aikaa sotilaalliset muistomerkit, vaikkakin yhteen Maasotakoulun muistomerkkiin onkin  tulossa lähiaikoina päivitys. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että tekijä otti yhteyttä meihin, joten tietenkin uudet tiedot julkaistaan, kunhan kerkeämme! Lupailin päivitystä tälle viikonlopulle, mutta nyt ei aika riitä… sorry vaan.

Maasotakoululta siirrymme nyt Lauritsalaan, mistä Saimaan kanavan suulta löytyy tämän päiväinen kohteemme. Kyseessä on Lauritsalan kartano, mikä on kokenut historian aikana monenlaisia muutoksia. Aluksi tällä Lauritsalan alueella oli ns. kruununtiloja, jollaisina ne pysyivätkin vallanvaihdoksesta huolimatta aina 1820-luvulle. Tosin kartanon historia juontaa juuret 1680-luvulle, jolloin kylän tila numero 1 mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran. Sen sijaan tila numero 2 mainitaan ensimmäisen kerran v. 1706 autiotilana, mutta 1740-luvulla sekin oli asuttuna, luultavasti jo aiemminkin.
Lauritsalan kartanon päärakennus on rakennettu 1840-luvulla

Tila nro 1 otettiin sotilaskäyttöön alueen ainoana sotilasvirkatalona v.1680. Aluksi se oli ratsutila, mutta muutettiin v.1695 puustelliksi. Näiltä ajoilta on säilynyt tieto muutamasta asukkaasta. Vuonna 1682 tilan haltijaksi tuli Karjalan ratsuväkirykmentin ratsumestari Axel Creutzin komppanian rummunlyöjä ja silloin tilalla asui Klemens Ericsson. Tämän jälkeen tila oli useiden eri sotilasosastojen kapteenin virkatalona, kunnes se siirtyi Venäjän kruunun alaiseksi, keisarillisen Venäjän virkamiesten virkataloksi. Aluksi nimismies hallitsi tilaa, mutta v.1757 tila siirtyi maakomisarius Halitziuksen hallintaan. Hänen kuoltuaan tila siirtyi perintönä hänen jälkeläisilleen, jotka asuivat tilalla aina 1800-luvun alkuvuosikymmeniin saakka.
 
Lauritsalan kartano Saimaan kanavan suunnasta
Lainsäädännön muuttuessa v.1817 tuli kruununtilojen lunastaminen perintötiloiksi mahdolliseksi ja tätä tilaisuutta maakomissaarin leski käytti hyväkseen v.1823. Seuraavana vuonna senaatti antoi asiassa päätöksen ja tila siirtyi pysyvästi Halitziuksen suvulle. Kauppahinta molemmista tiloista oli vajaa 50 ruplaa, joka piti maksaa hopeassa.  Omistajien testamentin kautta tilan omistajuus siirtyi lopulta vävypojalle Carl Fredrik Savanderille perheineen 11.3.1830. Tästä alkaa ehkä Lauritsalan kartanon loistokkain ajanjakso, jolloin edistyksellinen maanviljely ja kapakanpitäminen laajensivat tilan varallisuutta. Kapakka mainittiin asiakirjoissa ensimmäisen kerran jo v.1811, joten kaikki uudistukset eivät ole Savanderin ansiota.
 
Savanderien v.1857 rakennuttama olutpanimo. Nykyisin asuintalona
Kauppaneuvos Savanderin aikana tila kuitenkin laajeni, koska siihen liitettiin jatkuvasti lisää tiloja ja lopulta vuonna 1868 siihen kuului yhteensä 11 tilaa, joista he tekivät kukoistavan mallimaatilan, missä kehitettiin myös teollisuutta. Alueesta  muodostuikin mallitila, jonka omilla tuotteilla voitettiin lukuisia palkintoja. Esimerkiksi v.1862 tilan tuotteista oli esillä Viipurin maatalousnäyttelyssä meijerituotteita, olutta ja erilaisia viinalaatuja karviasmarjaviinasta paloviinaan. Alkoholin valmistaminen olikin merkittävä tuotannonala tuona aikana. Vasta aivan viime vuosinahan ollaan Suomessa palattu tilaviineihin ja muihin alkoholituotteisiin osana maanviljelyksen erikoistumista.

Savanderin suku omisti Lappeenrannassa myös oman kauppahuoneen ja he ajoivat innokkaasti Saimaan kanavan rakentamista, vaikka se veikin osan heidän maistaan. Korvauksena he möivät kanavan 11 vuoden rakentamisaikana valtavasti tarvikkeita kanavatyömaalle ja lisäksi heidän hallussaan työntekijöiden muonitus lähes kokonaisuudessaan, mitkä vaurastuttivat tilaa entisestään. 
 
Kartanoon kuului myös kestikievari, jonka Savanderit rakensivat kanavan matkailijoita varten v.1847. Rakennus siirrettiin nykyiselle paikalle v.1853.
Kauppaneuvos Carl Fredrik Savanderin kuoltua kauppahuone jäi hänen vanhimmalle pojalleen Carl Wilhelmille, mutta tilan ostivat hänen kaksi poikaansa Anton Emil ja Johan Viktor. Kauppahintana oli 80.000 silloista ruplaa. Veljesten kesken työnjako jatkui entisellään, joten Anton hoiti maanviljelystä ja Johan vastasi oluttehtaan toiminnasta. Tilan kehittäminen jatkui ja tärkeä osa tätä työtä oli kartanoon perustettu maanviljelyskoulu, joka toimi sisäoppilaitoksena. oppiaineet olivat moninaiset, tosin maanviljelykseen liittyvät tieteet olivat keskeisessä asemassa. Koulun myötä uudet maanviljelysaatteet levisivät lähialueile auttaen maanviljelyksen kehittämistä kohti suurempaa tehokkuutta. Apuna opetuksessa olivat lukuisat ulkomailta hankitut eri alojen asiantuntijat.

Vaikka Savanderit vaikuttivat Lappeenrannan alueella monilla eri aloilla ja olivat ahkeria ja työteliäitä, ei heidänkään kohtalonsa ollut hyvä. Kaikesta yrittämisestä huolimatta heidän kohtalokseen muodostui konkurssi. Syynä ei ollut ahkeruuden puute, vaan Suomen itäiselle alueelle virranneet ruplat ja samaan aikaan koetut katovuodet. Samaan ajanjaksoon kun lisätään vielä ruplien korvaaminen omalla rahalla, markalla, oli edessä taloudellisia vaikeuksia. Ensin Carl Wilhelm ajautui kauppahuoneen kanssa vaikeuksiin ja tilanomistajaveljekset seurasivat perässä. Kesällä 1867 tila asetettiin konkurssiin ja uudeksi omistajaksi tuli viipurilainen kauppaneuvos Hackman. Savanderien aika oli päättynyt.

Savanderien aika oli ehkä loistokkainta, mitä kartanon historiassa koettiin. Keisari Aleksanteri II vieraili kaupungissamme v.1856 ja asui vierailunsa aikana Savanderin kaupunkiasunnossa. Täyttä varmuutta ei ole, että vierailiko hän Lauritsalan kartanossa? Koska kyseisenä vuonna Saimaan kanava avattiin liikenteelle, olisi melkoisen outoa jos hän ei olisi seurueineen käynyt kanavan suulla sijaitsevassa kartanossa, mutta varmuutta asiasta ei ole.

Uusi omistaja Hackman ei omistanut tilaa kauan, mutta varmisti tilaan oleellisesti liittyvän erinomaisen sataman pysymisen suvun hallussa. Jatkuvasti lisääntyvä puutavaran kuljetus kanavaa pitkin Saimaalta merelle pysyi suvun hallussa, koska Hackman halusi tyttärensä Antoinetten rauhoittavan elämäänsä. Tämä Pietarin hovissa upseerismiehensä kanssa elävä tytär asettuikin Lauritsalaan ja Hackman möi tilansa omalle vävylleen eversti Lars Emil von Haartmanille 24.11.1869 139.000 markalla. Hinta oli täsmälleen sama, jonka Hackman oli maksanut Savandereille. 

Jaahas, tulikin melkoisen pitkä tarina. Kartanon historia kuitenkin jää vähän kesken, joten jatkoa seuraa lähipäivinä.