torstai 24. tammikuuta 2013

Lappeenranta / Kähärilän kenttäsairaala


Olen aikaisemminkin esitellyt paikallisten rokkareiden musiikkia, joten esitelläänpä nyt Joutsenon Rock-bändi numero 1 – Hurriganesia soittava Black Devils. Tätä poppoota Willimieskin on käynyt useasti kuuntelemassa. Olin jopa paikalla tässä tilaisuudessa, missä tämä otos on kuvattu. Pitemmittä puheitta….Black Devils
                                   Black Devils "Bye Bye Birdie"

Tämän päivän kohde  alkaa olla jo vähän vanhan asian toistoa, mutta antaa mennä kun kerran tuli kuvattua!

Joutsenon kesä 1944 oli vilkasta aikaa, jolloin alueen kaikki koulut ja sairaalat olivat valjastettu haavoittuneiden hoitamiseen. Siltä ajalta kertoo Partalantien varressa sijaitsevan entisen Kähärilän koulun seinäkin. Seinään kiinnitettiin Joutsenon sotiemme veteraanien, Joutsenon kunnan ja Joutsenon Kotiseutuyhdistyksen toimesta muistolaatta, minkä paljasti silloinen kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Heikki Seppänen 5.12.2002
Kähärilän entinen koulu....muistolaatta löytyy seinästä.
 
Valitettavasti muistolaattaa emme voineet kuvata, koska alue on yksityisomistuksessa, eikä ketään ollut kotosalla. Ilman lupaa emme toisten alueelle toikkaroi. Silti tiedämme, että laatta on täsmälleen samanlainen kuin vaikkapa muutama päivä sitten esitellyn Ravattilan koulun seinässä oleva laatta. Kuvan laatasta voit käydä kurkkaamassa täältä. Liitän tähän myös linkin Kähärilän kyläyhdistyksen sivuille, mistä voit lukea Kähärilän mielenkiintoisesta historiasta....kannattaa vilkaista yhdistyksen sivujen historiaosiosta!

Jos joku ystävällinen lukijamme liikkuu Kähärilän suunnalla, niin julkaisemme mieluusti alkuperäisen laatan valokuvan. Kiitokset jo etukäteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita