sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Kauskilan kappelinmäki

Täältä löytyy Kauskilan kalmisto ja Pyhän Laurin kirkko

Kauskilan kylä oli vanha Lappeen pitäjän keskuspaikka jo kauan ennen nykyisen Lappeenrannan perustamista. Kuinka vanha se on, niin se on vieläkin eräänlainen arvoitus. Tarinat kertoivat vanhasta kirkosta, joka olisi sijainnut Kauskilan kappelinmäellä Hämeenlinnan ja Viipurin välisen maantien varressa. Pitkään arvoitus säilytti salaisuutensa, mutta vuonna 2002 löytyi lopulta vanhan kirkon perustukset arkeologisissa kaivauksissa. Jo kauan ennen tätä oli selvinnyt, että alueelle oli haudattu ihmisiä satojen vuosien ajan.
Valitettavasti ammattitaitoni ei riitä kertomaan kaikkia arkeologisia hienouksia, joita paikkaan liittyy. Laitankin tuonne lopuksi useampia linkkejä, jotka vievät Kauskilasta kertoville sivustoille. Eikös vanha totuus kerro, että itseopiskelu on paras tapa oppia uusia asioita? 

Jotain tietysti pitää itsekin yrittää kertoa, joten aloitetaan historian hämäristä. 1800-luvulla alueelta kerättiin talteen muistitietoa, että alueelta oli löytynyt luita ja ”outoja kiviä”. Tämä tiedonjyvä kirjattiin ylös vuonna 1907, mutta se ei johtanut mihinkään. Sen sijaan alueen vierestä kulkevaa tietä levennettäessä vuonna 1951 löytyi runsaasti esineellisiä hautoja. Tämä sai kansallismuseon liikkeelle ja ensimmäiset arkeologiset kaivaukset suoritettiin jo 1953. Lisää esineistöä ja luita tuli päivänvaloon.
Opastaulu teksteineen. Tarkkaan kun katsoo niin Willimiehen rujot piirteet kummittelevat taulussa
Hautojen esinelöydöt viittasivat esikristilliseen hautaustapaan ja nyt ollaankin ”varmoja” siitä, että kalmistoaluetta on käytetty yhtäjaksoisesti 1100-luvulta aina 1600-luvulle asti. Alueella arvellaan olevan yli tuhat hautaa, mutta niistä on tutkittu tällä hetkellä vajaa parisataa. Haudoista löytyy siis esineitä, mutta useimmat ovat esineettömiä, mikä viittaa kristilliseen hautaustapaan. Vanhimmat esineet, joita haudoista on löydetty, osoittavat kauskilalaisilla olleen kaupallisia- ja kenties muitakin yhteyksiä Karjalaan, Savoon ja Baltiaan. Tavaroiden mukaan onkin päätelty, että kristinusko olisi saapunut alueelle idän suunnalta.
Vanha kirkkorakennus siis löytyi 2002. Se sijaitsee kalmiston välittömässä läheisyydessä ja sitä on ympäröinyt matala oja ja puinen aita, jotka ovat rajanneet kirkkomaata. Kappeli ei ollut kooltaan kovin suuri, koska aidattu alue oli kooltaan 30 metriä kanttiinsa. Sen keskellä oli pieni kappeli vai pitäisikö sanoa kappelit, koska jälkiä tulipalosta on löytynyt. Milloin tämä Lappeenrannan seudun ensimmäinen kirkko, joka oli Pyhän Laurin kirkoksi nimetty, oikeastaan rakennettiin?
Ensimmäinen muistomerkki
Muistolaatta kiven kyljestä
Tarkkaa vuotta on mahdoton tietää vähäisten kirjallisten lähteiden takia, mutta ensimmäinen nimeltä mainittu pappi oli Gudmund. Hänen pappiskautensa ajoittuu 1400-luvulle. Yksi esiin tullut vuosiluku arvaus onkin 1415, mutta on mahdollista että jo 1300-luvulla paikalla olisi ollut ensimmäinen kappeli. Omana arvauksena heitän tähän, että paikalla on ollut myös aiemmin pakanallinen palvontapaikka, koska kristinusko pyrki levittäytyessään hyödyntämään jo vakiintuneet palvontapaikat omiin tarkoituksiinsa.
Kappelinmäki oli vilkkaan kirkollisen elämän keskus, kunnes se alkoi menettää merkitystään. 1500-luvun kuluessa asutus alkoi keskittyä nykyiselle Linnoitusniemelle, joten sinne Pyhän Laurin kirkkokin siirtyi. Tästä nykyisen kaupunkialueen kirkosta olen jo tarinan julkaissutkin. Sitä pääset lukemaan täältä. Vaikka kirkollisen elämänkeskus siirtyikin pois Kauskilasta, niin vanhaa kalmistoa on silti käytetty vielä pitkään. Viimeisimpien hautausten tiedetään olevan 1600-luvulta.
Yleisnäkymä Kauskilan kalmistosta. Kalmisto etualalla ja vanhan kappelin paikka ristin vasemmalla puolella
Alueella on kaksi muistomerkkiä Kauskilan menneisyydestä. Vanhempi niistä on vuonna 1965 Lappeenrannan killan isoon kiveen kiinnittämä muistolaatta. Toinen on taas Lappeen kotiseutuyhdistyksen rakennuttama graniittinen risti ja alttari. Ne vihittiin käyttöön Laurin päivänä 10.8.2010.
Lisää kuvateksti

Ristin ja alttarin valmisti Korkea-ahon graniitista miehikkäläläinen kiviveistäjä Timo Ruoppa Kivitimo Oy:stä.

Työtä sponsoroivat Kordelinin säätiö, Lappeenrannan kaupunki, Etelä-Karjalan liitto sekä Lappeenrannan rovastikunnan muutamat seurakunnat. Pystyttäminen tapahtui talkootyönä, minkä suorittivat Hytin kylätoimikunta, Hytin VPK sekä Lappeen kotiseutuyhdistys.

Valitettavasti en osaa/uskalla tästä tämän enempää kertoa, mutta aiheesta löytyy Internetistä lukuisia hyviä sivuja. Niistä voit itse ammentaa lisää tietoa. Laitan linkit tuohon alapuolelle. Antoisia lukuhetkiä!




Rautakausi Savossa




Perheen pienimmille Kauskila peli. Sopii muuten vanhemmillekin, koska sisältää valokuvia kaivauslöydöistä. Luurankojakin mukana…







Läheisen Hytin kylän kotisivut, Kauskilatarinaa totta kai!




Loput voitte Kuuklailla ihan ite!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita