sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lappeenranta / Sotilaan kaiverrukset*

Tänään oli vuorossa viisi tuntia retkeilyä Nuijamaalla ja Rapattilassa. Matka oli hyvä, mutta kaikki ei mennyt nappiin. Ensimmäistä kohdetta etsimme Nuijamaan Myräntieltä, mutta emme löytäneet. Kyseisen tien päässä piti olla ensimmäisten jatkosodassa kuolleiden Joutsenolaisten muistomerkki, mutta ei vaan löytynyt. Ajoimme huonoa hiekkatietä niin pitkälle, että ilman valtakunnan rajan loukkaamista ei ollut enää mahdollista edetä. Tietääkö joku muistomerkin tarkan paikan? Toista kertaa Willimiehet eivät lähde tätä kohdetta etsimään ilman vihiä paikasta.

Tämän jälkeen kurvailimme Nuijamaalla kuvaten kaikkea mahdollista, jotka aiomme esitellä aivan lähiaikoina. Sen jälkeen matkamme jatkui Nuijamaalta kohti Rapattilaa koukkaamalla Kolarintien kautta. Kyseisen tien varrella on ainut paikka, missä rajavyöhyke on niin lähellä rajaa, että sekä Suomen että Venäjän rajatolpat näkyvät. Nämäkin kuvat sitten joskus myöhemmin. Täältä kurvasimme etsimään Kiiskikalliolta Uudenkaupungin rauhan rajapyykkiä vuodelta 1722. Ei pahalainen löytynyt sekään! Tässä vaiheessa meinasi jo loppua usko koko retken onnistumiseen, mutta keräsimme voimat vielä yhteen ponnistukseen.
Erotatko kuvasta kaiverruksia?

Lähdimme nimittäin etsimään kalliopiirustuksia viime sotavuosien ajalta, tarkemmin kesältä 1941. Epätoivo meinasi iskeä tätäkin etsiessä, koska tietomme kohteesta olivat melko olemattomat. Silti onnistuimme, mutta valitettavasti saman tien alkoi sataa ja se sotki taas suunnitelmamme. Tänne on ehdottomasti mentävä uudelleen ensi kesänä ja otettava juuriharja ja liitua mukaan hellepäivänä.

Koska kuitenkin jotain saimme aikaan, niin tyrkätään tämä nähtäville saman tien, jospa vaikka saisimme huterien tietojemme avuksi tarkempaa tietoa.  Rapattilan kylän läheltä löytyy Someronmäki, joka sijaitsee aivan tien laidalla. Täällä on jollain sotilaalla ollut ylimääräistä tarmoa ja hän on hakannut kiveen tekstiä ja kuvia. Tällä alueella odotti sotaan lähtöä kesällä 1941 Jalkaväkirykmentti 1, jonka kolmospataljoonan miehet olivat majoittuneina Antamoisen ja Rapattilan alueella. Kenties, joku heistä hakkasi kallioon kuvan ja tekstin.
Rapattilan kaiverrukset liidutettuna....ensi kesänä paremmalla onnella

Ylhäällä on joku vaakunanmuotoinen kehys, mutta emme ylettyneet liiduttaa sitä. Tekstiä yritimme liiduttaa, mutta sade ja kiveä pitkin valuva vesi tekivät työstä epätoivoista taistelua. Mielestämme kivessä lukee seuraava alla oleva teksti, mutta virhetulkintoja saattoi kiireessä tulla!

USKONNON
ISÄNMAAN
VAPAUDEN
PUOLESTA

Lisäksi siinä on sotilaan kuva, mutta toinenkin pitäisi vielä löytyä. Lienee otettava ensi kerralla harja mukaan!

Päivitys 2.6.2014:

No jo oli aikakin käydä tällä kohteella uudemman kerran. Edellisellä kerralla olosuhteet olivat haastavat sateen takia, mutta nyt yritimme uudemman kerran selvittää tämän tekstin salat. Aikaakaan ei mennyt kuin vajaat kaksi vuotta, mutta kun ei ole ollut asiaa Rapattilan suunnalle.

Nyt ympäristö oli kokenut melkoisen muutoksen, koska kallioiden edestä oli kaadettu melkoinen määrä puita, joten kaiverruksen kohta selvisi heti ensimmäisellä yrityksellä ja tämän jälkeen se olikin vain pelkkää kallion liiduttamista. Valitettavasti kallioon kaiverrettu vaakuna jäi vieläkin liiduttamatta sen huonokuntoisuuden takia. Rapakiveen hakatut kuviot ovat kokeneet kovia säiden armoilla...

Itse esiin paljastuva tekstikin osoittautui yllätykseksi. Edellisen kaatosateella tehdyn yrityksen tekstiarvailut voitte lukea tuolta ylempää, mutta uudet ja takuulla oikeat löytyvät nyt kuvasta. Ihmetystä herättää vain aiemmin saamani vinkki kesällä 1941 hyökkäyskäskyä odottaneen joukko-osaston kivenkilkuttajan teksti ja vuosiluku. ihmetelkää itsekin, että milloin tämä teksti on kaiverrettu? Itse uskon oikeastaan, että se on tehty talvisodan jälkeen, mutta voihan tuo olla kesällä 1941 kilkutettukin, kun uuden sodan lähtökäskyä on odotettu....
Ylhäällä todennäköisesti Karjalan vaakuna....
Päivitys: Sähköpostia peratessani löysin lukijan, jääköön nimi mainitsematta, joka on lähettänyt meille kuvan noin vuosi takaperin sotilaan kaiverruksista. Koska se on ihan hiton paljon parempi kuin meidän ottamamme, niin se ansaitsee tulla julkaistuksi. Lisäksi hänen mielestään vaakunan ja vuosiluvun välissä on vielä mahdollisesti kaiverruksia. Pitäisiköhän käydä vielä kerran paikalla?
Tuntemattoman tekijän aikaansaannos

6 kommenttia:

  1. Onko Kiiskikallion 1722 rajamerkki Marttilan ja Konnun kylät yhdistävän Konnuntien ja Tetrikallion lähellä? Noin 30 v sitten löysin tuon merkin. Sen sijaintihan oli merkitty vanhoissa peruskartoissa. Nykyisissä näkyy olevan nimellä Riikinrajankallio, joten Kiiskikallio on jossain muualla? jos Riikinrajankallio kiinnostaa, niin lähden mielelläni mukaan etsimään.

    Linkki Riikinrajankalliolle http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Uudenkaupungin+rauhan+rajamerkki+1722&srs=EPSG%3A3067&y=6764256&x=588831&lang=fi


    Terv. Pasi
    Pasi.ahvonen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimme vihiä, että rajamerkki löytyisi Rapattilasta Kärkjärven länsipuoliselta Kiiskikalliolta, mutta emme löytäneet. Liekö ollut vihjeemme väärä? Katsoin muuten retkikartta.fi palvelusta ja olet oikeassa siinä, että Riikinrajankalliolta löytyy rajamerkki. Pitänee jossain vaiheessa käydä kurkkaamassa, mutta jos emme löydä niin pyydämme sinut apuun. Kiitoksia tiedoista...tämä julkaistaan, kunhan piipahdamme paikalla.

      Poista
  2. Kävin paikalla ja kun ei löytynyt liitua, niin uskaltauduin maalikynällä seurailemaan viivoja. Toivottavasti en joudu siitä tuomiolle ;) Vähän erilaisen tuloksen sain tekstistä ja olen emailannut kuvan willimiehelle, joka toivottavasti liittää sen sivustolle. Kuva ja teksti näkyy tällä hetkellä tielle asti. Vaakunaan en puuttunut, mutta vaakunan ja vuosiluvun välissä näyttäisi vielä olevan jonkinlainen kaiverrus, josta en saanut selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi siinä vaakunan oikealla puolella tuon sotilaan pään vastapäätä pitäisi olla venäläisen sotilaan pään kuva muistan sen vielä hyvin t kyläläinen

      Poista
  3. Etsimme tänään kiveä paikanpäällä ajellessamme, ei löytynyt mistään. Saisiko paikasta vielä tarkemman kuvauksen ja vaikka laajempi kuva kivestä ? Kiitoksia paljon !

    VastaaPoista
  4. Rapattilaisilta kysellessään tuo sotilas sai neuvon 1721 rajan paikaksi tuon kallion silloiselta kyläläisiltä. Katso lisää LC Nuijamaan rajamerkkitoimikunnan sivuilta.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita