lauantai 27. lokakuuta 2012

Lappeenranta / Sormuskivi

Nuijamaalla on kirkon läheisyydessä Sormuskivi. Kyseinen paikka on kaikille nuijamaalaisille tuttu, mutta kyseessä on nähtävyys, mikä kaikkien pitäisi nähdä edes kerran elämässään. Kyseinen Sormuskivi on nimittäin yksi maamme suurimmista siirtolohkareista, jotka ovat jääneet muistoksi jääkaudesta. Lienee turha edes mainita, että Sormuskivi on rauhoitettu suojelukohde.

Kyseiseen kivenmurikkaan liittyy monta tarinaa, mutta aloitetaan nimen alkuperästä. Nimensä Sormuskivi on saanut nälkävuosien aikaisesta tapahtumasta. En osaa sanoa onko kyse 1860-luvun suurista nälkävuosista vai jostain toisesta ajanjaksosta. Suomessahan aikoinaan ei eletty samankaltaisessa yltäkylläisyydessä kuin nykyään, vaan aika ajoin leipään piti laittaa puolet petäjäistä sadon jäätyä heikoksi ja nälän yltyessä.
Nuijamaan Sormuskivi
Tällaisena aikana joku iso lintu on napannut mädäntyneestä ruumiista käden matkaansa ja kuljettanut sen kiven päälle. Muistona tästä linnun ateriahetkestä kiven päältä löytyi myöhemmin käden luuranko, missä oli sormus sormessa. Tästä nimi Sormuskivi. Muitakin tarinoita tähän järkäleeseen toki liittyy.

Joskus aikoinaan kiven päälle on johtanut kierreportaat ja joku uskalikko karautti hevosellaan kiven päälle. Ylösmeno onnistui, mutta alastulo ei. Hevonen kieltäytyi yhteistoiminnasta ja se piti loimiin käärittynä laskea riukuja myöten kiveltä alas. Tämän jälkeen kiven päälle johtaneet portaat purettiin pois. En osaa sanoa onko kyseessä ollut 1800-luvun puoliväli, jolloin Nuijamaan kautta kulkevaa Saimaan kanavaa rakennettiin. Silloin nimittäin kiven päällä oli jonkinlainen paviljonki, jossa kanavan suuret herrat nauttivat kahvetta ja punssia. Isohan tuo paviljonki ei ole voinut olla, mutta todennäköisesti siellä on herrasväki viettänyt laadukasta vapaa-aikaansa.
Muistolaatta Sormuskiven kyljessä kertoo paikan sotaisasta historiasta

Myöhemmin Sormuskivi liittyy Nuijamaan historiaan kohtauspaikkana, mistä Nuijamaan miehet lähtivät talvisodan sotaretkelle, lottien jäädessä suorittamaan ilmavalvontatehtäviä Sormuskiven päältä. Näkyvyyshän sieltä on takuulla erinomainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita