torstai 14. kesäkuuta 2012

Lappeenranta / Kesäteatteri

Aluksi on pakko kehua taas kaupunkiamme ja sen halua ylläpitää perinteitä. Aiemmista kirjoituksista on varmaankin lukijoille selvinnyt kirjoittajan kiinnostus historiaan ja vanhojen kauniiden rakennusten säilyttämiseen. Perinteiden vaaliminen on tietysti vähän kaksiteräinen miekka, koska usein tyhjien seinien säilyttäminen jälkipolville on vaativa urakka ja useat rakennukset ovatkin tuhoutuneet käytön puutteessa purkukuntoon. Näin on tapahtunut muualla ja totta kai myös täällä Lappeenrannassa. Itse kuitenkin pidän siitä, että tilat otetaan uusiokäyttöön uudessa tarkoituksessa.

Tänään esittelemämme Lappeenrannan kesäteatteri on hyvä osoitus tästä. Keskellä historiallisia linnoituksen valleja sijaitsee alueelle sijoitettu kesäteatteri. Näin hyödynnetään historiallista miljöötä, eivätkä ne ole pelkkiä historiallisia kulisseja. Linnoituksen vallit eivät miljöönä pärjää Savonlinnan oopperajuhlien pitopaikalle Olavinlinnalle, mutta jo pelkkä saapuminen teatteriin vanhojen linnoitusvallien välistä saa ihmisen siirtymään kuin aikakapselilla vanhoihin hyviin aikoihin.

Kesäteatteri vallien välissä
Kesäteatterissa käynti on jo vuosia ollut yksi kesän kohokohtia. Lappeenrannan rakennusvalvontavirasto ilmoitti kesäteatterin valmistuneen juhannuksena 23.6.1949, mutta sitä en tiedä koska ensimmäinen näytös pidettiin. Todennäköisesti saman tien, mutta tarkasti en tiedä. Nykyisin kesäteatteri on saanut katsomo-osien päälle katoksen ja ainakin Willimiehellä on jo lippu tämän kesäisen näytelmän esitykseen. Tänä vuonna esitysvuorossa on ensi-iltansa 28.6 saava Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta. Mainittakoon, että uutuutena tässä kesässä on oma livebändi, joka väliajoilla soittaa esimerkiksi Willimiehen suursuosikki Hurriganesin musiikkia. Saas nähdä, kumpi uppoaa paremmin minuun, musiikki vai näytelmä?

Niskavuoren Hetan lavasteet hivenen keskeneräisenä
Teatteritoiminnalla on Lappeenrannassa pitkät ja kunniakkaat perinteet. Suomen ensimmäinen suomenkielinen näytelmä on esitetty Lappeenrannassa. Kyseinen näytelmä oli Pieteri Hannikaisen Silmänkääntäjät eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään, joka sai ensiesityksensä 24.3.1848. Esityspaikkana oli ilmeisesti Lappeenrannan raatihuoneen sali.
Jo  tätä ennenkin teatteritoiminta oli ollut vilkasta ja lopulta v.1849 kaupunkiin rakennettiin ensimmäinen 160-paikkainen teatteri. Myöskin työväen teatteri aloitti toimintansa jo niinkin varhain kuin 1901 ja jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1949, jolloin perustettiin kunnallinen teatteri, jonka osana toimii myös kesäteatteri linnoituksen valleilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita