maanantai 28. toukokuuta 2012

Lappeenranta / Saimaan linna

Tänään on viikon kiireisin päivä ja se näkyy tämänpäiväisessä postauksessa. Lauantaina Willimiehen pitäisi kirmata kesälaitumille ja tekemättömiä töitä on vielä aivan hemmetisti. Tällä kertaa arvotan muut työt blogikirjoittamisen edelle. Varmistan tällä ettei töitä jää rästiin.
Siksipä vuorossa on melkoisen lyhyt esittely. Toisaalta, eipä minulla tästä kohteesta sen kummempaa kerrottavaa olisi muutenkaan. Joten faktat tiskiin ja töihin!
Tämän päiväisen kohteen nimi on Saimaan linna. Kyseessä on Lappeenrannan ensimmäinen  kivestä tehty asuinkerrostalo. Nimi kuvastaa erinomaisesti Lappeenrantaan kiinteästi kuuluvaa Saimaata. Valmistuessaan vuonna 1938 tämä Arvo Muroman suunnittelema rakennus on kaupunkilaisten silmissä tuntunut varmaankin linnalta. Nauhamaisine ikkunoineen, pyöristettyine parvekkeineen ja neliskulmaisilla erkkereillä  varustettuna rakennus on hyvä esimerkki funktionalismista (funkkis).
Nykyisin rakennuksen pohjakerroksessa on liikehuoneistoja ja neljä ylintä kerrosta ovat asuinhuoneistoina.

Saimaan linna Lappeenrannan keskustassa
Vielä tähän loppuun vähän tilastotietoja blogista. Tämä Saimaan linna kirjoitus on blogin kirjoitus nro 60. Koko blogin aikana kävijöitä on ollut yli 4000 ja kaukaisimmat lukijat ovat Intiasta, Indonesiasta ja Panamasta. Toivottavasti ovat tulossa Lappeenrantaan lomalle. Kielimuuri meidän välillämme on takuulla, mutta toivottavasti edes kuvat ovat kertoneet lukijoille jotain kauniista kaupungistamme.
Kiitokset siis kaikille lukijoille. Blogisivustolle voi myös liittyä ja siellä on kommentointi mahdollisuuskin. Käyttäkää niitä hyödyksenne tai liittykää Willimiehen jäljillä Facebook sivustoon, niin kestätte ajan tasalla Willimiehen liikkeistä.
T.Willimies

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita