perjantai 11. toukokuuta 2012

Lappeenranta / Lappeen kirkko*

Tänään ollaan hartaissa tunnelmissa. Esittelyvuorossa on Lappeenrannan keskustassa sijaitseva Lappeen seurakunnan Marian kirkko.  Tämän kirkon ovista on Willimieskin astellut sisään useasti. Yleensä kyseessä on ollut jonkin sortin pukujuhla, joita inhoan yli kaiken. Olen aina leikilläni sanonut, että viihdyn paremmin haalarit kuin puku päällä. Tai eihän tuota tarvitse kierrellä, koska tottahan se on.



Marian kirkkoon liittyy varmasti lukemattomia mielenkiintoisia tarinoita, mutta aloitetaan kirkon historiasta. Ensimmäinen Lappeen kirkko sijaitsi Kauskilan kylässä. Tarinan kirkosta ja kuvan alkuperäisen kirkon löydöistä näet täältä. Alueella on suoritettu arkeologisia kaivauksia ja kirkon ajankohdaksi on paljastunut n. 1400-luku. Sieltä kirkko siirtyi uuteen pitäjän keskukseen eli Lappeenrannan linnoituksen alueelle. Linnoituksessa sijaitsi kaikkiaan kolme kirkkoa, joista viimeinen paloi maan tasalle vuonna1790.

Tämän jälkeen linnoitusalueelle ei enää annettu paloturvallisuussyistä rakentaa kirkkoa. Uudeksi paikaksi valittiin Myllykukkula, joka oli täysin asumatonta aluetta vielä 1790-luvulla. Kaupungin laajenemisen takia kirkko on nyt kaupungin keskustassa.


Rakennustöitä johtamaan valittiin Savitaipaleelta kotoisin oleva Juhana Salonen. Hän aloittikin työt välittömästi Lemin kirkon valmistumisen jälkeen vuonna 1792. Rakennuksen rakentaminen oli alueen väestölle valtava ponnistus, koska rakennustyyliksi valittiin ns. kahtamoinen. Kyseessä on ristikirkosta ”parannettu” versio, jolloin näkyvyys koko kirkosta alttarille on esteetön. Kyseisiä kahtamoisia on rakennettu ainoastaan kahdeksan kappaletta ja ainut säilynyt on Lappeenrannan Marian kirkko. Kyseistä kirkko on mm. professori Wickberg kuvannut sanoin: ”suomalaisten kenties omintakeisin panos rakennustaiteen alalla”.

Lappeen Marian kirkko


Kirkko otettiin käyttöön keskeneräisenä 21.6.1794 ja sai nimen Marian kirkko, koska edellinenkin oli ollut samanniminen. Ensimmäinen korjaus tehtiin jo 1830-luvun loppupuolella, jolloin kirkko sai ulkolaudoituksen ja se maalattiin. Sisätilat maalattiin myös ja kulkureitit yläparville muutettiin eteisiin.

Seuraava remontti tehtiin 1880-luvulla, jolloin kirkko muutettiin ajanhengen mukaisesti uusgoottilaiseen tyyliin. Kirkko sai myös ensimmäistä kertaa kattopellit aiemman paanukaton tilalle. Samalla myös kirkon ympärillä ollut kiviaita purettiin ja kivet käytettiin Vanhan hautausmaan aitaan. Tämän remontin jälkeen kirkko poikkesi huomattavasti alkuperäisestä ja nykyisestäkin asustaan. Valokuvia remonttien jälkeisestä ulkomuodosta voit katsoa täältä.

Seuraava suurempi remontti tehtiin vasta 1920-luvun loppupuolella, jolloin arkkitehti Juhani Viisteen johdolla kirkko palautettiin alkuperäiseen asuunsa. Kirkko seisoo omalla paikallaan ylväänä tänä päivänäkin, vaikka jotkut typerät idiootit yrittivät sytyttää kirkon palamaan yhtenä tammikuisena viikonloppuna muutama vuosi sitten. Willimiehen mielestä tällaisille juipeille on vain yksi oikea rangaistus. Laitanpa kuvan rangaistuksesta tuohon alle, koska sellainenkin on Lappeen kirkon seinustalla ollut. Saisi olla vieläkin!

Willimies suorittamassa häpeärangaistusta
Päivitys: Kyläkosken Kaisa, joka ylläpitää blogia nimeltä Sukututkijan loppuvuosi, ilmoitteli taannoin valokuvista vanhasta Lappeenrannasta. Kuvat ovat ovat vuodelta 1898 ja ne on ottanut hollantilainen Henry Pauw van Wieldrecht. Valokuvat löytyvät täältä. Selaamalla tuota Kaisan kokoamaa valokuva-arkistoa, löytänet myös kuvia naapurikaupunki Imatralta.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita